lauantai 14. marraskuuta 2015

Tilannekatsaus

Tällä kertaa minulla ei ole valmiita käsitöitä, joten esittelenpä teille työn alla olevat neuleet jotta ette luule, että täällä on lyöty ihan puikot pussiin.

Aktiivisia projekteja on peräti kolme, sarjoissa helppo, keskinkertainen ja vaikea.

Projekti 1: Helppo

Mies ihastui aikoinaan tekemiini huovutettuihin tossuihin ja opetteli itsekin neulomaan sellaiset. Antwerpenissä käydessään hän oli löytänyt kaupasta 100% villalankaa ja ostanut sitä monta kerää huopatossuja ajatellen. 


Tossujen kanssa tuli kuitenkin tenkkapoo, koska lanka ei ollut tasapaksua. Päinvastoin, sen vahvuus vaihteli koko ajan todella ohuesta todella paksuun (ks. alakuva). Kun epäilin, että huovutustuloksesta ei tulisi ihan toivotunlainen, päätin tehdä langasta myssyn ja kaulurin. 

Myssy on jo valmis, kaulurista puuttuu vielä napit. Tarkempi esittely tuonnempana.



Projekti 2: Keskivaikea

Minulla oli virkattu takki (huom. mennyt aikamuoto), jota en koskaan käyttänyt. Se sai purkutuomion ja päätin neuloa langoista toisenlaisen villatakin. Ravelrysta löytyikin ihan mukava ja melko yksinkertainen malli. Keskivaikean tästä hommasta tekee se, että aloin taas tapani mukaan muokkaamaan ohjetta enkä nyt enää olekaan varma, onko tämä sittenkään sellainen kuin haluan. Muutan ohjetta ja mieltäni muutaman päivän välein ja neule edistyy sen mukaisesti. 
Nyt ollaan kuitenkin jo ensimmäisessä hihassa, joten näillä mennään.



Projekti 3: Vaikea

Ostan aina mohairlankoja, koska ne ovat niin kauniita. Mielessäni on jo kauan siinnellyt iso,  unelmankevyt huivi. Löysinkin ohjeen unelmieni huiviin ja mikä parasta, huivissa neulotaan pelkkää suorakaidetta ja käytetään samaa yksinkertaista pitsineuletta koko ajan. 



Vaikeus piilee siinä, että tämä yksinkertainen pitsineule on aivan äärimmäisen hidasta neuloa. Kun tähän yhtälöön lisää vielä ohuttakin ohuemman yksinkertaisen mohairlangan ja marraskuun valon, niin voitte arvata miten nopeasti tämä neule edistyy. Tällä menolla saanen tämän käyttöön kun jään vanhuuseläkkeelle. 

Jos joskus joudun autiolle saarelle ja saan ottaa mukaani vain yhden asian, niin otan tämän neuleen koska siinä riittää tekemistä pitemmäksi aikaa.


***


Lopuksi haluan vielä kunnioittaa eilisen Pariisin iskujen uhreja ja linkata Puikkomaisterin postaukseen  "Our thoughts are in Paris", jossa on tähän ajankohtaiseen aiheeseen sopiva neuleohje. 
Täällä Brysselissäkin on tänään tehty pidätyksiä ja poliisioperaatioita on parhaillaankin käynnissä joissakin osissa kaupunkia. Ei ole yhtään kiva tämä, mutta pelolle ei anneta valtaa.
Liberté, Égalité, Fraternité! 

3 kommenttia:

  1. Ihania käsitöitä tulossa! Onpa tosiaan vaihtelevan paksuista tuo ensimmäinen lanka, mutta upean väristä ja sillä tulee myssyyn kaunis elävä pinta. Mohairlangat on ihania, mutta eivät niitä nopeimpia neulottavia, mutta tuo pitsi on tosi kaunista, miten sitä neulotaan?

    VastaaPoista
  2. Kiitos kannustuksesta Heidi! Mohairneuletta teen käyttäen daisy stitch mallineuletta http://www.craftsy.com/blog/2013/04/learn-to-knit-the-daisy-stitch/
    Se on helppo oppia ulkoa ja jälki on tosi kaunista. Paksummalla langalla neulominen olisi ehkä helpompaa. Ehkä :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos linkistä, tuota on pakko kokeilla, ehkä jotain pientä jollain paksummalla langalla, vaikka tuo pitsi on kyllä erityisen upeaa juuri ohuella mohairlangalla neulottuna :)

      Poista