lauantai 5. huhtikuuta 2014

Työmatkan varrelta

Tälläkään viikolla en voi kehuskella valmistuneilla käsitöillä. Puseron tekele on saanut rauhassa pölyttyä olohuoneen nurkassa ja sukalta puuttuu toinen pari.

Koska ei nyt ole käsityöpuolella esiteltävää, niin esittelenpä teille näkymiä Brysselistä työmatkan varrelta.


Heti kotioven ulkopuolella kukkii parhaillaan tällainen upea  'Japanese sour cherry' -kirsikkapuu.

Asun Schaerbeekissa ja tällä alueella on on aloitettu muutama vuosi sitten taideprojekti jossa katukiviä on korvattu erilaisilla keramiikkalaatoilla. Linkin takaa niitä voi katsella lähemmin ja paremmin.


Matkan varrella on "Kuivuneen kukan kahvila", jonka kaikki näyteikkunan kukat ovat pystyyn kuolleita. Ajattelin ensin koko kahvilan olevan hylätty, mutta ei, kyllä se ihan toiminnassa on. 
Luulisi tuollaisten kasvien karkottavan asiakkaat. Minä en ainakaan ensimmäisenä tänne menisi kahville.



Katutasolla olevissa ikkunoissa voi nähdä yleensä kukkia, kissoja ja koiria. Joillakin on järeämmät vahdit.


Tähän aikaan vuodesta ovat puistot kirjaimellisesti kukkeimmillaan.


Matkalla ylitän aukion, jolla on tämä suihkulähde. Sen nimi on "Fontaine Boca la Luna", mutta mitä se esittää? Minulle siitä tulee mieleen öljynporaustorni.



Lupaan että tämä on viimeinen kuva kukkivista puista, mutta kun nämä ovat niin upeita. Ja niitä on täällä niin paljon.


Kaunista keväistä viikonloppua sinne missä ikinä tätä luetkin!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti